tiistai 29. heinäkuuta 2014

Haloon tärkeys mulle!

Mooikka mooi!

Vois kertoo mitä Haloo merkkaa mulle.

No alotan ny siitä ku ekan kerran kuulin Haloon Maailman Toisella Puolen biisin, vuosi oli 2011. Olin ensiksi, et täähän on hyvä, mut mikä tää biisi on(kuulin siis radiosta). No si aloin ettii sitä biisi youtubesta ja jonkun ajan päästä löysin. Kuuntelin sitä usein, silloin en kuunnellu muita Haloon biisei.
Vuosi 2012 meni nopeesti ohi. 2013 vuonna sain tietää, et Haloo oli tulossa Riihimäki rockiin. Päätin mennä parhaan kaverin kaa sinne. Päästiin sinne ja oltii aika edessä. Ostettii Haloon paidatkin. Pompittiin, kiljuttiin, itkettiin ja sekoiltiin Haloon ollessa lavalla. Se oli täydellistä. Rakastuin siihen bändiin heti, unohin kaiken paskan kuunnellessa tätä bändii. Olin rakastunu siihe bändiin. ❤️ Se keikka loppu liian nopeesti. Mun kädet ja jalat kuoli sen keikan aikana.
No se vuos meni nopeesti kuunnellen Haloota. Tämän vuoden synttärilahjaks sain äiskältä Haloon neloslevyn. ❤️ Kuuntelin sitä levyy all the time ja kuuntelen vieläkin. No Haloo sai neloslevyst platinaa ja teki platinapainoksen MOTMV levystä. Halusin sen. Sain sen vähän ajan päästä nimpparilahjaks, voin myöntää rupesin kiljuu ja itkee. En voinu uskoo sitä, sain sen. Rupesin heti kattoo dokkarii ja itkin onnesta ja ilosta.
En ollu nähny Haloota yli vuoteen. Mä itkin, koska halusin päästä keikoille. 10.7 se muuttui näin Haloon toisen kerran ja näin myös aivan ihanii HH!-listei. ❤️ Mä itkin, pompin, kiljuin, nauroin ja juoksin ympäri taloo ku sain tietää et pääsen 10.7 Tykkimäelle Haloon keikalle. Siellä sain mun ekat Haloon yhtärit ja nimmarit. Olin keikan jälkee iha in lööw. Tärisin ja itkin, koska keikka oli aivan ihana. Haluun pian taas uudestaan Haloon keikalle. ❤️
Nyt mult puuttuu enää Haloon ykköslevy ja siitä kokoelma. Kohta tulee jo vitoslevy!! Ens kuussa uus sinkku ❤️❤️ En malta oottaa. ❤️ 

Tos ny kollaasi Tykkimäen keikasta ❤️ Toi bändi. On vaa mulle niin ylitärkee ja rakas! ❤️ Elli, Jere, Leo ja Jukka on vaa yli ihanii! ❤️

❤️: JennaHaloo

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

HH!-listikaverini ❤️

Mooikka mooi!

Päätin ny tehä postauksen ihanist HH!-listi kavereistani. :)
No oon tutustunu suurimpaan osaan niist facen kautta ja yhteen kikis :3 ne on Laura, Camilla, Jansku, Siiri, Mira, Ellu ja monii muita :3 Camillan, Janskun, Siirin, Ellun ja Miran näin Haloon Tykkimäen keikal. 

Laura: ihana, kaunis, söpö, rakas, ihan ku pikkusisko, tärkee. Oot mahtavaa ropeseuraa ja sun kaa lentää paljo insideläppää ;3 Ois ihanaa nähä joskus! ❤️

Jansku: söpö, hauska, kaunis ja ihana HH!-listi, jonka haluun nähä uudestaaan! Sunkin kaa on mahtavaa jutella. ❤️

Camilla: säkin oot ihana, hauska, söpö ja kaunis HH!-listi, jonka haluun nähä uudestaan ❤️

Mira: ihana, hauska ja kaunis HH!-listi, joka pommittaa leipäjonoil. Sutkin haluun nähä uudestaan. ❤️

Tos muutamist mielipidekin :3 ❤️
Te kaikki HH!-listit, joihin oon tutustunu ootte tärkeitä. Me HH!-listit pidetää yhtä. ❤️

Haloo ja eturiviteam Tykkimäki Jansku, Mira, Camilla, Ellu, Siiri ja mä ❤️

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä varten

Mooikkamooi!

Ää.. 10.7. Tykkimäel oli ihanaa ja parasta ❤️ Haloo veti hyvin, niinku aina. Kädet ja jalat kyl kuoli, mut ei se haittaa. :DD Pääasia, et pääsin haloon keikalle aka gigille. Jaja wää sain Jere Marttilan ja Jukka "Jugi" Soldanin kaa yhtärin ja nimmarit. Halasinkin niitä ❤️

Miten ne voikaan olla niin ihanii? ❤️ Rakkauspakkaus bändi ❤️ Ne välittää aidosti niitten faneistaan ja heittää lavalta plekujaan. Paitsi Jukalta rumpukapulat. Niitten keikoilla on mahtava fiilis ja Elli käy lavan eessäkin kättelemässä. ❤️ Ne tykkää faniensa lahjoistakin.

Tähän loppuun viel kuvii Tykkimäen keikalta ❤️

Minä ja noi ihanat Jere Marttila ja Jukka Soldan ❤️

Aivan yli ihana kitaristi Jere Marttila ❤️

Toinen yli ihana kitaristi Leo Hakanen ❤️

Ihana ja kaunis laulaja Elli Haloo ❤️

Koko ihana rakkauspakkaus bändi ❤️❤️

Phiis änd löwee ❤️

❤️: JennaHaloo

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Sekoomista ja kaikkee!

Mooi kaikki!

Wääwää 8 PÄIVÄÄ ni tykkimäelleee! Ja siel haloo ❤️❤️ Tykkimäki räjähtää!! ❤️🙈💕

Viime viikonloppu (pe ja la) meni si riksurockis töis lipunmyynti/tarkastus. Lauantain si illal Kaija Koo ja Cheek esiinty ja ostin Cheekin paidanki sielt. Siel oli kivaa, vaik haloo puuttukin! Mut onneks nään ne 10.7 Tykkimäel!! Siel si nään muutamii HH!-listei ja niitten kaa vallataan eturivi ♥️Cheekin ja Kaija Koon esiintyes olin eturivis!! ♥️ Jeii ! ♥️

Ens maanantain meen si linnanmäelle "siskoseni", sen poikaystävän ja oman rakkaan kaa. Tulee aivan mahtavaaa!! ♥️

Mut eikai mul muuta..

Kirjottelen taas pian ♥️

❤️: JennaHaloo